Kuukaudessa

Tauko tekee hyvää, välillä jopa omista ajatuksista. Maanantaina oli taas neuron päivä ja vielä ravitsemusterapeutti. Kolme päivää pidettiin ruokapäiväkirjaa tosi tarkasti ja siitä sit ravitsemusterapeutti laski saako poika tarpeeksi energiaa. Ainakin viime neuvolakäynti painon suhteen oli erittäin positiivinen yllätys. (Tosin tämän tajusin vasta kotona kun olin oikein laskimella laskenut paljonko sitä painoa oikeasti oli tullut. 195g kuukaudessa! Se on melkonen saavutus pikkumieheltä kun tähän asti keskimääränen painon nousu on pitkään ollut vaan joitain kymmeniä grammoja kuukaudessa. Nyt siis pikkumies 11kk, 9100g ja 75.5cm :)

Neurolla ihan ok reissu.. Fysioterapeutti katsoi toimintaterapeutin kanssa poikaa ja kommenttia tuli, että eteenpäin on menty. Hitaasti, mutta varmasti. Se riittää.

Lääkärin kertoili jotain ja ei mitään. Saatiinhan me ainakin päänvaivaa ja mietittävää jos ei muuta. Röntgenlääkäri oli heittänyt ilmoille yhden nimen tälle kaikelle. Meille tosin sanottiin että älkää menkö googlen ja katsoko sieltä mitään, koska tämä nostattaa hiukset pystyyn. Kuulemma ei tätä nyt tarvitsisi edes ajatella, sillä tässä on paljon sellaista mitä pojalla ei ole.. Helppoahan tuo ei ole olla googlettamatta ja todellakin nostattaa niitä hiuksia pystyyn ja samalla kaikki muutkin ihokarvat.. Ajatuksen on sekaisin, vaikka olen vissiin koittanut siirtää ajatukset syrjään ja keskittyä vain ja ainoastaan tähän hetkeen ja tähän päivään. Vaikka rehellisesti, tänään kun siivosin ja pölyjä pyyhkiessä osui katse pojan ristiäiskuvaan, nousi kyyneleet silmiin ja tukala hysteeria kumpus jostain syvältä, tajusin kuinka paljon ja liikaa yritän nyt piilottaa ja pidättää. En silti antanut tunteiden ottaa valtaa vaan annoin pölyrätin huiskia agressiivisesti likaa ja pölyjä pois. Jatkulla siivoamisella haluan edes kotona olevan järjestyksen ja itse olen samalla tietoinen siitä että on edes joku kaaos, jota MINÄ pystyn hallitsemaan.

Mä hoen vaan päässäni, "Mä pystyn, mä jaksan, ja ennenkaikkea, mä selviän." Pahimpia on nämä päivät kun yöt on levottomia ja vähäunisia. Päivät yhtä tappelua, kaaosta, uhmaa ja kiukkua. Kaikki on minä itte ja silti samalla huudetaan "äiti auta mua, minä en osaa". Voi rakas tyttöni kun äiti auttaisi kun antaisit <3 Vakaasti aina olen sanonut, että omille lapsille ei huudeta (ei toki muillekaan) ja asiat puhutaan nätisti keskutelemalla. Ääntä ei koroteta muuta kun äärimmisestä pakosta. Huoh, jep paska mutsi fiiliksellä harva se päivä. Taas mä korotin ääntä ja ärähdin. Okei, normi tilanteita, mutta se olotila sen jälkeen.. Itsensä sättiminen, miksi miksi miksi tein sen. Enää en ikinä.. (ja taas kohta tapahtuu). Okei, ei meillä sentään huudeta niin paljoa, mutta en mä haluaisi olla aina ärhentämässäkään.

Joka päivä, vaikka olisi hyväkin päivä, käy mielessä hetkellisesti ainakin se, mitä tulevaisuus on.. Missä olemme, miten lapset, etenkin poika. Kunnes sysään ajatukset sivuun ja hyvä etten ääneen sano itselleni että hällä väliä. Nyt olemme tässä, huominen on huominen, eilinen mennyttä. Keskity tähän hetkeen. Ja sitten koitan keskittyä. Onnistuenkin siinä jopa välillä :)

Viimeinen kuukausi on kulunut kolmisin lasten kanssa (okei viikonloput oltiin koko perhe yhdessä), mutta siitä syystä arjet ollut melkoista menoa ja illalla kun vihdoin saan omaa aikaa, en ole jaksanut tarttua edes tietokoneeseen, saati avata sitä. Mutta tänään ainakin koitan tehdä poikkeksen. Tämän hetkinen järjestely ei ainakaan hetkeen näytä loppuvan, vaikka sen piti kestääkin vain kuukausi. No, ainakin toinen mokoma vielä.. Rahaa on tehtävä, siellä missä sitä saa.
Viimeisn kuukauden aikana ollaan siis leikitty, ulkoiltu paljon, kiukkultu, nähty ystäviä ja ainakin yhtä ystävää lohdutettu, kiukuttu vähän lisää, uitettu sormia puurossa, leikitetty kissaa, hypitty (kohta) sohvan jouset rikki (lue: tyttö on hyppinyt), juhlittu, naurettu, itketty ja tansittu

Yhden viikon miehen siskon tytöt olivat tässä meidän seurana, toinen alkuuviikon ja toinen loppuviikon. Oli mukavaa vaihtelua kun oli lapsilla seuraa :)

Ihanan ystävän häitä juhlittiin viikko sitten ja kolme viikkoa vielä niin saadaan juhlia meidän erityisen ihanaa 1vuotiasta pikkumiestä <3 Odotan tätä jo niin :)