sunnuntai 25. elokuuta 2013

Synttärijuhlia ♥

Meidän viikko on koostunut arkisesta aherruksesta, leikkimisestä, ulkoilusta, siivoamisesta, valokuvista, harmaista hiuksista ja synttäreistä. Ihanista, kohta 1vuotiaan pienen miehen juhlista. Sukulaisia, ystäviä, kummeja ja naapureita. Paljon on nähty ja sankari on illalla sammunut sänkyyn jo ennen kuin pää koskee tyynyä. 

Ollaan kiipeilty kivillä (kyllä, jopa minä), tutkittu kastematoa ja koitettu ruokkia sitä ruoholla (okei tyttö on, en minä). Lasten vanhoja vaatteita olen jonkun verran saanut myytyä ja ovella onkin kuinka ja monta tätiä kai pari setääkin käynyt niitä hakemassa ;) Olen saanut laitettua viime kesän jälkeen otetut valokuvat albumiin ja niitä oli satoja, siis oikeasti satoja!
 Koko viikonloppu on syöty kakkua, pelkkää kakkua. Niin paljon että kakkukiintiö on täynnä. (Ainakin seuraavat kaksi viikkoa, sen jälkeen juhlitaan 2vuotiasta kummityttöä)
"Tässä on hyvä ovi muurahaisille"
Kakut olivat taivaallisen herkullisia. Tiedän ainakin mistä seuraavat kakut tilaan tästä lähin ;) kaksi valtavaa täytekakkua, toisessa mangoa ja toisessa mustikkarahkatäytettä. Voileipäkakku kanasta. Nam! Vieraatkin kehui kakkuja, ja kakun pikaisesta häviämisestä päätellen puhuivat myös totta ;) 

 

Pojille yleensä sopivaan teemaan oli merirosvoja ja mustia merirosvo ilmapalloja. Lapsivieraille oli merirosvoa serveteissä, mukeissa, lautasissa ja jopa pöytäliina samaa sarjaa :D
Eilinen päivä riitti vilinää ja vilskettä iltaan saakka ja tänään on juhlittu vähän rauhallisemmin, muutamien ystävien kera :)

Ja jotta päästiin nauttimaan koko viikonlopusta niin pitihän sitä vähän niitä sisustuspaineita purkaa.. todellakin.. pyöritettiin (mies pyöritti) tytön huonetta, kaappia sinne, kaappia tänne. Itse seisoin ja näytin paikkaa. Tuonne, ei se olekaan hyvä, koita tuonne, ei ei, sittenkin tuonne.. tunti tolkulla tätä, aiheuttaen jokusen kirosanan ja pahansuovan katseen. Lopputuloksena, mikä muuttui? Ei mikään.. tai joo pari taulua saatiin seinään. Lopulta siis sen tuntien ahertamisen jälkeen laitettiin huonekalut takaisin entisille paikoille ja luovutin, ehkä jopa hiukan tyytyväisenä. Pikkumies saa vielä hetken olla äitin vieressä.

Yhden lipaston sain myytyä ja jo viiden minuutin päästä kaipasin sitä takaisin kun pyörittelin sitä turhaa sälää saamatta sitä kuitenkaan mihinkään. Pakko se kaappi kuitenkin joskus hankkia siis ;)

Me&I:n paketin hain eilen illalla postista. Postintäti vain nauroi, että oli hauskan näköistä kun oli tullut monta samanlaista pakettia ja kaikki nököttivät hyllyllä vierivieressä pitkässä rivissä. Hah, en ole ainoa, puolustelin ostoksiani miehelle. Pojalle nuo vaatteet on aika reiluja, harmi toisaalta mutta kasvaahan tuo.. Mutta pirate-piposta joka pojalle tuli totesi mies, että hänkin haluaa tuollaisen, saako niitä aikuisille? Voi kyllä, kyllä saa! Pitäneekö laittaa tilaukseen ;)

Huomenna meitä kutsuukin tytön reumalääkäri ja samalla käytetään poika niissä verikokeissa, munuaisjuttuja. Sairaalareissun jälkeen odottaa yks sovittu juttu, mutta kun/jos se varmistuu niin siitä vasta sitten enemmän :)

Nyt on synttärit juhlittu ja lepoa loppuilta ennen huomista arjen aloitusta. Lapset nukkuu ja taidan majoittua hetkeksi sohvalle, joko hyvän kirjan tai sit vain telkkarin seuraan.(Tai nukkumaan) katsotaan mikä vie voiton. Kahvia tosin on tullut juotua tänään niin paljon että uni voi pysyä karkumatkalla jokusen päivän  (tai viikon)..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)