sunnuntai 1. syyskuuta 2013

PizzaSUNNUNTAI

Tänään ollaan vietettykin rehellistä kotipäivää. Isi leipoi pizzaa tytön kanssa ja metelistä päätellen hauskaa ainakin oli. Taikivaa vaivatessa kuului vain välillä Hyyyii ja päälle naurut. Ei se ehkä kovin hyi ollutkaan.. Pizza ei ainakaan ollut hyi, se oli hyvää. Liian harvoin tulee tehtyä kotitekosta pizzaa. Toisaalta hyvä niin ei pääse kyllästymään :)


Kokille tuli nälkä kesken kaiken ;)


 Pizzan paistajien ollessa vauhdissa ja pojan nukkuessa päiväunia, sain laitettua kirppiskamoja kasaan. Ensi viikolla kun saisi ne vielä vietyä sinne. Tavaraa olis vaikka kuinka, mutta tuollekin tavara määrälle saa tehdä tarkat piirrustukset että sen järkevästi sais esille. Ja kysehän on vain lastenvaatteista. Kunhan sais tuota kertynyttä pois, on sitten muuttokin mukavampi. Hinnoista ei ainakaan luulis jäävän kiinni. 

Tänään olen itse ollut valmis yöunille jo viideltä, mutta nyt taitaa olla suora tie sänkyyn. Ajoissa ehkä kerrankin.. joskin en vielä siellä ole ja matkalla tytön huoneesta omaan sänkyyn eksyy kummasti pariksikin tunniksi johonkin. Valokuviakin pitäisi tilata, mutta siihen touhuun jos ryhdyn nyt, niin tämän päivän puolella on turha haaveilla nukkumaan pääsystä. Ja itseni ilmoitin useaan paikkaan sijaislistalle, kun mies ikävä kyllä jäi työttömäksi. Saa nähdä saako aamulla kutsua mihinkään töihin..

Neidin jalkoja rasvasin äsken ja se on aina vähän ikävä juttu tytön mielestä. Harmi itkun seasta kuului vain "nyt en voi käpertyä nukkumaan kun jaloissa on rasvaa"  ihana käpertyminen ♥ nukahti kuitenkin aikalailla sykkyrään käpertyneenä.

Jos itsekin samaa vauhtia peiton alle. Yritystä haetaan ainakin. Ai niin, mut ehkä odotan sen lottoarvonnan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)