Haavojen parantelua

Meillä on viime launtaista saakka paranneltu neidin vasenta kättä palovammoista. Tyttö oli kiivennyt juuri valmistunutta ruokaa maistamaan ja nojannut jo sammutettuun levyyn. Sen verran kuuma kuitenkin oli, että sormiinsa ja kämmeneen sai toisen asteen palovammat. Tässä tilanteessa ei hellan turvasuoja auttanut mitään kun sen yli kurkotteli. Se huudon määrä jo puhelimen taustalta kun mies soitti ja kertoi tapahtuneen. Multa jäi reissut kesken kun ampasin kotiin ja passitin porukan päivystykseen. Nyt on päivittäin vaihdeltu siteitä ja lisätty rasvaa. Vauhtia tuo tapaus ei silti ole tytössä vähentänyt, vaan sama pyörremyrsky täällä pyyhältää moneen kertaan päivässä. Välillä tuo kyllä koittaa vedota ettei pysty esim syömään "kun mulla on tää pipi". Hih, onneks on oikeakätinen ja oikea käsi toimii moitteetta. Pukemisessa toki nyt vähän apua tarvitsee kun toinen käsi on lomalla hetken.. josko tästä pian toivuttaisiin.

Toinenkin meillä sairastaa, kissa. Kuukausi sitten sen korvan juureen ilmestyi verta vuotava ja kutiava ihorikko joka laajeni ja laajeni. Lääkäri antoi antibiottia ja kortisonia. Niillä parani. Nyt sama vaiva palasi, toiselle puolelle päätä. Silloin jo lääkäri vihjaisi mahdollisesti ruoka-allergiasta. Kortisonia ei voi vielä pistää, kun minimi väli on kuusi viikkoa ja nyt on ehkä se kolme tai neljä viikkoa vasta välissä. Tänään olen tilannut kokeeksi allergiaruokaa ja huomenna pakko koittaa saada eläinlääkäri toiselle. En tiedä mitä tehdä. Kissa kärsii selvästi tuosta kutinasta. Ikää ressukalla ole vielä vuottakaan. Ehkä sekin selviää.

Alkuviikko ollaan otettu aika iisisti vaan kotona. Jumppari toki käynyt poikaa jumppaamassa ja pikkuhiljaa alkaa ryömimisen haluja löytyä.. voimaa ja oivallus vielä vähän uupuu, kovaa treeniä vaan. Samoin jos pojan korottaa suorille käsille, nostaa tämä lähes poikkeuksetta itsensä konttausasentoon. Ei vielä itse siinä pysy, mutta hakee hakee.  Taputtaminen on nyt kovin suosiossa ja sitä tekee joka välissä.

Monta aikaa olen hokenut (naapureiden ehkä jo kahjona pitäessä) lamppua ja osoitellut aina tilaisuuden tullen kilpaa tytön kanssa kohtia kattoa. Eilen tuttuun tapaan kysyin taas missä lamppu ja suureksi ilokseni (tai sit poika kyllästy mun kyselyyn, eikö äiti todella tiedä missä se lamppu on)poika käänsi katseen kohti keittiön lamppua. Pari kertaa piti vielä kokeilla ja kyllä, joka kerta katse löysi lampun. Niin hieno asia että piti isillekin heti soittaa.

Tänään lähdettiin välipalan jälkeen pappalaan käveleen, tosin ensimmäinen puoli tuntia jumitettiin omassa pihassa, kun tyttö äkkäs talonmiehen tekemän lehtikasan. Ja niitä lehtiä olikin tällä kertaa kunnon kasa. Niin, se äiti pieni mitätön kasa ei ollut enää mitään tämän rinnalla. Siellä maattiin, pompittiin, istuttiin. Lehtiä heiteltiin ja niiden sekaan sukellettiin. Päivän ehkä se paras juttu. Tuo riemu on vaan niin aitoa ja täydellistä. Sain lopulta houkuteltua tytön (ainakin melkein hyvällä mielellä) pois lehtien kimpusta, jotta päästiin jatkamaan matkaa.
Ilta sujui siellä kunnes kaupan kautta kotiin, iltapesut,puuro ja nukkumaan.

Saa nähdä kuinka pian sitä itse sammuu. :)