keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Elämää, ei sen enempää

Alkuviikkoon on sisältynyt niin paljon tunnepitosia juttua ja että  ihan tavallinen päivä leikkipuistoineen teki ihan hyvää.

Viikonloppuna käytiin lastenmessuilla ja tunteja siellä kului, mutta mukavaakin oli eikä T-Rex edes pelottanu vaikka karjui matkallaan ;)

Maanantai oli ja meni stressatessa tiistaita joka oli ikävin päivä hetkeen aikaan.
Aamusta itse heräsin jo puoli viis. Puoli kuus luovutin ja nousin ylös. Lähtö kohti sairaalaa ja perinnöllisyyspoliklinikkaa tulisi kuitenkin kohta. Ensin käytiin kylläkin hakemassa pojalle potta ja pukeutumispenkki. Apuvälineet senkun lisääntyy. Toivotaan että sitä myös taidot.

Tavarat autoon ahdettua jatkoimme matkaa. Yhtään en tiennyt mitä vastassa olisi. Muutakun että verikokeita pojasta todennäkösesti otettaisiin. Hoitaja vähän jotain kävi kyselemässä ja sitten saimmekin paikalle lääkärin. Hän selitti pitkät tarinat pojan magneettilöydöksistä koskien pikkuaivojen rakennepoikkeavuuksia ja aivojen toimintaa noin yleensä. Osasi selittää kuitenkin niin että itsekin ymmärsin. Ainakin suurimmaksi osaksi. Lupasi vielä tekstin kirjoittaa mahdollisimman selkokielisesti. Kiitos hänelle. Yksi oireyhrymä jonka ympärille on näitä rakennettu ja nyt selvitellään tämän verikokeen avulla onko kyse geneettisestä vaiko vain synnynnäisestä asiasta. Aivojen magneetti uusitaan pojan ollessa kaki vuotiaana. Silloin nähdään aivojen tilanne kuinka ovat kypsyneet iän mukana. Pitkä odotus mutta pakko jaksaa.
Verikoe onnistui onneksi helposti ja nopeasti. Nähtiin vielä ystävää siinä kahvilla käydessä. A, olet vaan niin rakas ja korvaamaton ♥

Kotiinpaluu matkalla ahistus kotiin menosta kasvoi mutta pakko oli käydä ostamassa tytölle vielä toppahaalari. Kaksi niitä kuitenkin oltava ettei ulkoilu tyssää ensimmäiseen kastuneeseen haalariin. Itse kävin samalla näöntarkastuksessa ja pojalle haettiin uudet aurinkolasit. Nyt jo ihan pojalle tarkoitettu, ei tarvitse enää siskolta perityille tyttölaseilla kulkea. Menee pian uskottavuus. Hah. Ja niin, itse sain tuomion :lähdetäämpäs kehyksiä katseleen. Aha. Just. Olin ollut siis oikeassa näköni huonontumisen suhteen ja nyt alkaa ehkä kirkkaampi ja tarkempi elämä. Kehysten valinta kesti ikuisuuden. Aina kun löytyi sopivat niin ne oli aivan liian leveät mun päähän. Reilu tunnin niitä pyörittelin ja sit löytyikin. Toisetkin sai vielä kaupanpäälle. Pari viikkoa odotellaan ja sit saa.

Kotona meitä odotti meidän karvaisin perheenjäsen. Pienen murusen viimeiset tunnit olivat jäljellä ja se kulutettiin silitellen,rapsutellen ja leikkien. Itketti ja suretti. Kesken leikinkin toisen piti alkaa raapimaan ja nuolemaan kutiavia kohtia. Uusia ihottuma-alueita oli sen päivän aikana tullut jo kaksi. Parannusta ei siis ollut luvassa. Niin vähän viiden jälkeen mies lähti viemään kissaa kohti parempia ja kivuttomampia päiviä.
Sain hillittyä itseni ihan hyvin siihen saakka kun lapset sain nukkumaan mutta sitten tuli itku. Mutta rakkaus säilyy ja kun apua ei kissalle saatu oli tämä jo toisen parhaaksi.


Lepää rauhassa pieni karvakorva ♥

Tänään leikkipuistossa käytiin alkuilta palelemassa ja pakko todeta, että omatkin toppavaatteet saa jo pukea päälle.. Lapsethan toki on topattu jo kuinka ja hyvin, mutta oma pukeutuminen vaatis vähän järkeä..  Tyttö kävi aamulla fysioterapian ainakin toistaiseksi viimeisen käynnin. Ja ystävän luona käytettiin isi parturissa. Saatiin paljon siistimpi kaveri sieltä esiin.
  Illalla vielä suihku ja puuro, jonka jälkeen kumpikin nukahti nopeasti.

Illanjatkoja ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)