perjantai 12. syyskuuta 2014

Syksyn ihmeitä kaikki on vaan

Meille kotitui keskiviikkona kuopuksen uusin apuväline, dallari (tai auto, niinkuin herra itse sitä kutsuu). Kulkee sillä yllättävän hyvin, joskin rohkasua ja apua siinä tarvitsee. Tästä kuitenkin suunta vain eteenpäin. Karhukävelystä innostunut kuopus pelottelee ulkona äitiä, kokeilemalla uutta taitoa pihatielläkin, äiti kun hysteerisenä pelkää pienen naaman osumista kovaan maahan.


Syksyn auringosta innostuneena olemme viihtyneet ulkona suurimman osan päivistä, ja esikoisen päiväunetkaan eivät haittaa iltaa, sillä ulkona viihdytään vähän normaalia myöhempään. 

Tänään leivottiin uunipellillinen leipää ja välipalaa odotellessa sitä täällä tuoksutellaan. Aamun ulkoiltiin naapurin ystävien kanssa lähipuistossa, jonka jälkeen maistui ruoka ja kymmenen unenetsimis minutin jälkeen nukahti nuo kaksi pienintä sänkyihin. Kuopus söpössä kippurassa sängyn nurkkaan, esikoinen käsi äidin kädessä.
Auringon voima ja tämä kodin hiljaisuus pakotti laittamaan kissalle valjaat ja viemään sen takapihalle. Suunnitelmissa oli keittää kahvia ja juoda kupillinen tuoreen leivän kanssa, nauttien samalla tuosta upeasta ilmasta kissan ulkoillessa kiltisti remmin päässä. Blogiakin samalla olisin saanut kirjoitettua. Todellisuus kumminkin kohtasi ajatukset, kissa oli jumiutunut remmin kanssa terassin alle ja sieluni silmillä näin esikoisen krokotiilin kyyneeleet, jollen saisi kissaa sieltä nopeasti pois. Jollain keinolla löysin sisäisen supersankarini ja pelastin kissan (remmi jäi sinne tuhannen solmussa). Kissan sain sisälle ja esikoinen heräsi. Kahvi odottaa edelleen pannussa ja leivänkin syön vasta nälkäsimpien jälkeen. Ajatus tähän kaikkeen piristi kuitenkin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten ehkä voin vain kuvitella kahvin maun ihanassa syyssäässä ♡
Syksy tuo muutenkin muutoksia arkeen. Päivähoitohakemukset on jätetty ja jännätään päätöstä, pääseekö lapset toivomaamme päiväkotiin vai jäisinkö pojan kanssa kotiin omaishoitajuuden toivossa. Johonkin suuntaan kuitenkin.

Tarramonsterin tarratilausta odotellaan ja päiväkotireputkin on jo ostettu. Tossut odottaa käyttäjiään ja talvivaatehankinnatkin on hyvällä mallilla. Vaikka miljoonien voitto ei meidän kohdalle eilen osunutkaan, nukkui lapset viime yön heräämättä ja heräsivät tänään vasta kahdeksan jälkeen, koen saaneeni oman lottovoittoni siinä. Melkein voisin sanoa olevani jopa onnellinen, kaikesta huolimatta ♡

Nauttikaahan lauantain auringosta ♡

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tätä päivää.

"Minkä ikäinen poika on?" Kysyi iloisesti eräs äiti tänä aamuna kerhossa. Pikkumies konttaili tämän äidin tyttären kanssa pitkin lattioita. Vastasin, että kaksi vuotias. Tytön äidin kasvot vakavoituivat ja ehdin selventää, että motorinen kehitys tulee vähän jäljessä. Nainen totesi vähäisen "Ai? Aha." Ja katosi vähin äänin paikalta. En enempää edes jaksanut selventää, ja miksi olisi pitänytkään. Asenne, juuri se asenne tämmöiseen "ei-oppikirja-lapseen" on monilla vähän mietinnän paikka.. Mitä siitä, jos joku ei opi samassa tahdissa? Tai opi välttämättä kaikkea ollenkaan? Kuka sen määrää missä menee kaiken raja? Toiset oppii tanssimaan ja luistelemaan hienosti, toiset hyppäämään mäkeä ja toiset osaa puhua sujuvasti kuutta eri kieltä. Jos joku vaatii perusasian oppimiseen aikaa enemmän kuin joku toinen, miksi jonkun täytyy sitä sen enempää miettiä ja ihmetellä. Jokainen on hyvä jossain. Joku valloittaa hymyllään ja olemuksellaan, vaikkei jalat koskaan kävelemään pääsisi, toinen ihastuttaa taidoillaan vaikkapa soittaa tai maalata, vaikkei koskaan puhua pystyisi. Jokaisesta löytyy varmasti jotain jolla valloittaa. Jokaisella on joku joka välittää ja rakastaa. Jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on. Täydellinen juuri niin. En jaksa välittää, mitä joku ajattelee siitä apuvälinemäärästä mikä meilläkin on, tai siitä että miksei 2v kävele. Varmasti on jotain mitä ajattelija itse ei osaa tehdä. Riittää, että ympärillä on ne joille riittää juuri omaa itsenään. Ne, jotka eivät ihmettele, väheksy tai tuomitse. Muista meidän ei tarvitse välittää.

Meillä on kotona pieni Muumi-fani. Aamulla muistutetaan aamu Muumit telkkarista, päiväunille ja yöunille mennessä osoitetaan pussilakanan jokainen muumi "mm'mi". Muumit telkkarissa,lakanoissa ja nyt vieläpä kainalossa ♡ pieni kuopus ja pieni muumi.

Huomenna aamulla suuntaamme jälleen kokeilemaan ja katsastamaan uutta apuvälinettä. Ihan en ole kärryillä pysynyt, että  mikä tällä kertaa, mutta eiköhän se selviä. Tästä jatkamme reumapolille esikoisen kontrolliin ja toivotaan, ettei mistään tulehduksia löydy. Vointi tytöllä on ollut hyvä ja vaikka liikuntaharrastuksia onkin lisätty (jo ihan kokeilumielessä) ei yöt ole olleet itkusia, vaan pakko jopa myöntää, että meillä on viime aikoina nukuttu paremmin kuin koskaan. Ja nyt koputan puuta, että hyvät unet jatkusi.

Pieni ballerina on baletin suhteen intoa täynnä ja tunnilla opitut temput olisi näytettävä heti eikä malttaisi millään odottaa kotiin saakka. Pieni prinsessa ♡


Muutto koittaa tämän kuun lopulla, mutta kaikkien onneksi muutamme naapurikaksioon. Pihapiiri pysyy samana ja samoin naapurit. Tämä sopii meille vallan hyvin. Ja sitten kun täällä remontti valmis, palaamme takaisin kotiin.

Nyt nukkumaan, jotta aamulla jaksamme suunnata kaupunkiin ja kohti sairalaa.

Rauhallisia unia ♡