torstai 3. huhtikuuta 2014

Se onkin jo torstai!

Torstai.. Kun vielä aamulla puoli kymmeneltä luulit eläväsi keskiviikkoa. Pelkästään iloisena ymmärtää olevankin torstai. Isi on kotona, voin ottaa tytön kanssa hetken laatuaikaa ja lähteä muskariin. Nähdään meidän kahta ystävää pitkästä aikaa. Tyttö istuu muskarintädin (joka tällä kertaa sattui olemaan se maanantaiaamujen kerhotäti) sylissä lähes koko puolituntisen. Äiti sai nyt laulella itsekseen körö körö kirkkoon ja pienen pieni veturi laulut.
Muskarin jälkeen kipaistiin postista pojan tukikengät ulkokäyttöön. Ja samalla jokunen appelsiinikin.
Kengät saivat jopa isinkin ihastelemaan!


Lounaan jälkeen oli vuorossa pojan päiväunet ja tytölle ballerina telkkarista pyörimään. Levoton lapsi on nyt nivelkipujensa kanssa ja lepääminen on astetta haastavampaa. Tyttö pyörii sohvan nurkassa kun muurahaispesässä. Saa nähdä (ja kuulla) mikä on ensi viikon tuomio reumapolilta.

Itselleni tein jälleen aamulehden seuraksi appelsiinimehua ja mietin siinä sivussa vähän tulevia vuosiakin. Ajatuksia ja suunnitelmia mahtuu päähän yhtä monta kun niissä muutamassa vuodessa on päiviä, ehkä (ja toivottavasti) jokunen niistä toteutuen.

Pojalla oli minipäiväunet tänään ja loppupäivä kuluikin vielä sisällä.. Ensimmäinen kuumeeton päivä, joten huomenna varmasti aamupalan jälkeen kärrään katraani puistoon!

Loppupäivään mahtui maalailua, autoleikkejä, laulamista, ravintolaleikkiä ja niitä barbileikkejä. Ja mahtui sinne yksi Pikku kakkonenkin Matikaisineen.. Pappa ja täti kävi hetken seuraa pitämässä ja iltapuuron jälkeen kumpikin sammui melkoisen ripeästi.



Yöstä on tulossa luultavasti melkoisen levoton. Luvassa valvottuja tunteja ja pitkiä hetkiä pinnasängyn reunalla roikkuen. Meno ainakin nyt vaikuttaa siltä.
Toivotaan silti hyvin nukuttua yötä ja lämmintä perjantaipäivää.

Hyvää yötä ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)