Eilen koettu pelkoa ja paniikkia. Huolta ja ahdistusta. Pikkumies ollut viime päivät huomattavan kiukkuinen ja levoton. Itkua on mahtunut päivään, mutta pahimmillaan itkujen kanssa on taisteltu yöllä. Lauantai-sunnuntai yö meni valvoessa, ja jo lauantai ihmeteltiin miehen kanssa pojan päähän noussutta outoa pattia (mikä oikea termi koko möykylle sitten olisikaan).
Poika on kovasti haronut korviaan, ja kun olihan toinen kuumeessa joku aika sitten, niin tästä ajatuksesta lähdin viemään päivystykseen. Hoitaja ottikin tilanteen vakavasti ja kiikutti heti kasan papereita lääkärille. Lääkäri ottikin heti pojan jonon ohitse ja tutki ja kuunteli. Mietti ja katseli. Ei, korvat terveet, eikä muutenkaan mitään ihmeellistä. Muuta, kuin tuo päälaen ja otsan välillä kulkeva kova pullistuma (lääkärin sanoin). Mahdollisuus paineen noususta päässä kun on olemassa, niin tämä nuori mies lääkäri passittikin meidät suorinta tietä toiseen sairalaan lastenpäivystykseen. Tämä äiti sitten kauhusta jäykkänä auton rattiin. (Pojalta oli hukkunut tässä vaiheessa toinen tumppu). Soittoa miehelle, viestiä ystävälle (suuri kiitos johonkin korkealle, että on joku joka on samoja fiiliksiä kokenut. Kiitos A, olet niin uskomaton). Autolla ajo sujui yllättävän hyvin ja puolijuoksua lastenpolille. Lappu hoitajan kouraan ja odottamaan. Pojalta vaatetta pois. (Tässä vaiheessa kadonneiden listalla oli toinenkin tumppu JA toinen töppönen..) Pian tulikin hoitaja hakemaan painon mittaukseen ja muuhun muodollisuuteen.. Poikaressu ei ollut syönyt moneen tuntiin ja reippaana äitinä kysyinkin, voisinko antaa ruokaa.. (lusikan sentään olinkin pyytänyt jo ilmottautuessa). Hoitaja lupasi käydä kysymässä lääkäriltä. Vähän reilun puolentunnin päästä hoitaja tuli (ensin pahoitellen kun oli meidät unohtanut) takaisin ja eväsi ruokahetken. Jos pää kuvataan, niin ei nyt ruokaa tai juotavaa. Selvä siis. Koitin saada väsynyttä poikaa nukahtamaan (koittamiseksi jäi). Katseltiin seinällä olevaa maalattua kukkaa, kaloja,kukkaa,kaloja ja taas kukkaa. Lääkäri kutsui luokseen. Tutki ja totesi saman kuin edellinenkin. Hän soittelee koska päästäisiin kuvaan. Sitten olikin piikityksien vuoro. Kanyyli piti laittaa ja verikokeita saada. Poika kapaloon. Äiti silittää ja kuiskailee korvaan eiolehätää. Yksi hoitaja makaa pojan jalkojen päällä, toinen puristaa voimiensa takaa (siltä se ainakin näytti) pientä kättä ja lääkäri yrittää saada kanyylia. Ensimmäiseen kämmenselkään neljä reikää, tuloksetta. Toiseen käteen kaksi, toinen onnistui. Kaikkia verikokeita ei kuitenkaan saada. Eli vielä labraan. Poika sai komean paketin käteen ja koko komeuden kruunasi pinkki pupupaita. Pieni itkusilmäinen poikani näytyi yhtäkkiä isosiskoltaan pienenä. Mun prinsessa.. eiku.. Labrassakin joutui pieni kestämään kahdesti piikittämisen. Sitten suoraan labrasta osastolle ja jaahas, lähdetääs jo kuvaukseen. Ai nyt jo?? Hetki sitten ei kukaan osannut sanoa, että tänään vai vasta huomenna ja yhtäkkiä kaikki tapahtui heti eikä nyt.
Nukutukseen eivät kovin suopein mielin mua olisi päästäneet, mutta ehkä näytin siinä vaiheessa niin surkeelta, että pahemman parkumisen pelossa eivät kieltäneetkään.. sain siis pitkän narisenvan Noooo, kai sä voit- vastauksen. Ja taas alkoi ne pitkät odottavat tuskaset minuutit.. Pojan olivat ehtineet kärrätä juuri heräämöön, kun olikin herännyt ja saatiin hakea takaisin osastolle. Tulosten kuuntelua jäätiin odottamaan ja alustavien ei tänään mitään tehdä vastauksen jälkeen sai poika vähän jugurttia syödäkseen. Iloisen väsyneesti kujertava kuopus veti pitkää huikkaa (vettä) vaaleanpunaisesta tuttipullosta, samalla kun äiti puolipaniikissa odotti jotain vastauksia (jotka sain vasta aamulla) pienen poikansa päästä.
Lopulta nukati väsynyt poika, mutta väsynyt äiti hyöri ja pyöri. Vahti ja tarkkaili. En muutenkaan osaa nukkua kun omassa sängyssä. Pelkäsin, koska toinen repii kanyylin irti,kuristuuko tippaletkuun, jääkö muuten vaan umpisolmuun sen satametrisen letkun kanssa. Ei, neljältä nukahti äiti, herätääkseen puoli kuudelta tuijottamaan tuota pientä, keltaiseen käärittyä kultakimpaletta.
Tutti suussa, valtava kääre kädessään tuo keltaiseen kääritty poika heräsi ennen kahdeksaa. Hyväntuulisena ja aamupuuroa vailla. Lääkärikin pian tuli. Kuvissa ei mitään edelliskuvasta poikkeavaa näkynyt. Kummalle möykylle/patille/pullistumalle ei osannut lääkäri selitystä antaa. Konsultointi pyyntö on tehty neurokirurgille tästä. Ja se mikä löytyi: korvatulehdus.. Ei ihan tyhjin käsin lähdetty.
Poika nukahti kummallisille, reilun parin tunnin aamupäiväunille kymmenen aikaan ja äiti uskalsi lähteä syömään lähes vuorokauden tauon jälkeen, pikakahvin ja sämpylän.
Kotiin päästiinkin ruuan jälkeen ja nyt vain kotona seuraillaan..
Huomenna palataan sairaalalle, esikoisen asioissa tällä kertaa. Reumapolin kontrolli odottaa..
Nyt kuittaamaan kahden vuorokauden univelat toivottavasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pieni merkki käynnistäsi :)