maanantai 21. heinäkuuta 2014

Äidin omaa aikaa ja synttärimietintää ♡

Viikonloppuna otin omaa aikaa oikein luvan ja ajan kanssa.
Sunnuntaina jätin isin lasten kanssa ja suuntasin Ideaparkkiin. Tarkoitus oli löytää pikkumiehen 2v synttäreille vaatetta sekä sankarille itselleen, että äitille. Päivän käytännössä asuin sovituskopissa eri mekkojen kanssa. Lopulta löysinkin kolme , joista tylsänä ja kaavoihin kangistuneena päädyin mustaan pitsipäällysteiseen mekkoon. Muutaman valkoisenkin löysin, ja molemmista jopa pidin. Toinen oli hyvä muutaman makutuomarin mielestä, mutta toisesta kommentit olivat hääpuku ja oudon mallinen, joten luotin niiden tuomarien mielipiteeseen ja jätin sen kauppaan..


Pikkumiehelle löysin ainakin housut. Paitoja tuolla on omastakin takaa, joskin alesta yhden paidankin löysin. Ei nyt ehkä ihan juhlaan, mutta housut ainakin.



Synttärikutsuihinkin hain korttipohjat ja jokusen tarran. Vielä puuttuu yhtä sun toista, mutta ne on kuitenkin aikalailla valmiiksi katsottu. Pitää enää vaan ne ostaa. Kuukausi on vielä aikaa juhliin, mutta nopeasti tämä aika kuluu. Sitten on pikkumies jo 2vuotias. Ei ole vauvaa enää..

Iso pieni mies viihtyy hiekkalaatikolla vaikka kuinka pitkään. Uusin villitys on tullut syödä sitä hiekkaa (ja kaikkea muutakin mitä nyt eteen sattuu, muutakuin ruokaa). Harmi vaan kun meidän pihan hiekkalaatikkoon aurinko porottaa tauotta koko päivän. Leikkipuistoon ei ole kylläkään pitkä matka ja siellä on melkosen suojassa hiekkalaatikko ja keinut. On vaan niin helppo jäädä tuohon omaan pihaan. 
Tänään kuitenkin puistoiltiin iltapäivällä kuopuksen kummitädin ja meidän kummitytön kanssa. Pitkästä aikaa heitä nähtiin ja tytöillä ainakin oli hurjan hauskaa toistensa kanssa.



Lastenhuonekin kokee tässä lähiviikkoina (ennen niitä juhlia) pienen muutoksen, kun tilasin uuden lampun ja yhden seinätarran sinne. Verhot vielä uupuu ihan vallan,mutta mieleisiä en ole löytänyt. Todennäköisesti yksivärinen laskosverho tulee olemaan se paras vaihtoehto. Lampussa ja tarrassa ja muussa pienessä sama teema toistuu, joten jottei tulisi liian levotonta sotkua, luotan yksinkertaiseen. Katsotaan sitten mitä saa aikaiseksi, sotkua vai vähemmän sotkua.

Mutta nyt aika sulkea koneet ja puhelimet. Huomisen suunnitelmat menivät uusiksi, mutta pyykit ei anna armoa, niitä on ainakin pestävä. Ja ehkä voisi kipaista mansikoita hakemassa ja leipoa kakun.

Hyvää yötä ja huomenta huomiseen aamuun ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)