lauantai 7. joulukuuta 2013

Piparkakkuja ja lumienkeleitä

Tällä viikolla ollaan leivottu eka satsi piparkakkuja, ja melkein kaikki jo syötykin..hups!En tiedä kumpi oli mukavampaa neidin mielestä, taikinan syönti vai piparien koristelu, mutta kumpaankin touhun uppouduttiin erittäin intensiivisesti. Kolme tuntia vierähti koko homman aloittaimisesta siihen, kun viimeinenkin piparkakku oli koristeltu. Ensi viikolla leivotaan lisää varmaan parikin kertaa.

Tytön 3vuotis synttäreitä juhlitaan viikon päästä ja siellä ainakin pitää niitä kuulemma tarjota, ballerina kakun lisäksi. Neidin toiveesta tulossa siis ballerina teemalla synttärit. Paljon pinkkiä luvassa.

Tyttö askarteli lumiukkoaskartelun ja toinen tekemänsä askartelu vaati jo vähän mielikuvitusta. Tyttö harjoitteli samalla saksien käyttöä, ja ainakin hapsutettua paperia riittää.Oma taideteos. Lumiukon pallot leikattiin yhdessä, muuten annoin vapaat kädet, ja hienosti siinä onnistuen.


Joululahjaostoksia on tehty vasta omien lasten, ja vaikka joka vuosi kuinka päätän ostaa kaikki ajoissa, en siinä kuitenkaan ikinä onnistu. Keskiviikkona mies pitää ylityövapaan. Silloin tarkoitus lähteä heti aamusta loputkin lahjat hakemaan. Samalla kaikki tarvittavat synttäriherkut ja jouluruoka-ainekset. Ehkä sitten ei tarvitsi hakea kun pakolliset enää ennen joulua (plus ne sata muuta, joita ei kahden tylsyyttään kiljuvan taaperon kanssa muisteta ostaa). Onneksi vielä aikaa se pari viikkoa. Joulutorttujakin voisi leipoa, samoin ehkä pari joulukakkua. Pullat taidan skipata myös tältä joululta. Ei tehty viime joulunakaan, kun mies sairasti ja pääsi vasta aattona ylös (haha, olihan kaikki jo valmiiksi laitettu). Eipä sitä kukaan kaivannut. Taitaa suklaat riittää. Niitä pitää olla ainankin jouluna, ja paljon.

Tontut odottaa ikkunaan kiinnittämistä.  Valokuvia satapäin odottaa albumiin järjestämistä. Mies on kyllä iltavuorossa ensi viikon, ehkä sillon saisi itsestään irti ainakin aloittaa sen homman..
Lunta on saatu. Ja on maa ihan kunnolla jo valkoinen. Viime yönä satanut ihan reippaasti lisää. Siitä nautittiin tänään aamulla ajan kanssa. Pulkkailtu ja tehty lumienkeleitä. Syömäänkään ei neiti olisi millään malttanut lumileikeistä lähteä, lopulta itkun kanssa.


Päikkäreitten jälkeen pulkkailtiin isomummulle. Muutama tunti vierähti siellä ja kotiin tullessa poika oli tosi väsynyt. Muutenkin ollut viime aikoina enemmän itkunen ja yökkiminen tullut kuvioihin muuhunkin aikaan kun ruoka-aikoihin. Luulen, että maanantaina soittelen neurolle vähän kyselläkseni. Jos ei muuta niin tietävät siellä ainakin.


Huomenna leivotaan koko perheen voimin sämpylöitä ja muutama tähtitorttu jälkkäriksi.
Nyt lapset saatu unille ja jos hetken rentoutuisi ennen nukkumaan menoa.

Mukavaa launtai-illan jatkoa ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)