torstai 26. kesäkuuta 2014

Kuvaähky Särkännimestä

Eilen oli tytön reumakontrolli. Ruuan jälkeen pakkasimme lapset ja vaihtovaatetta mukaan, loppupäivän ohjelmaan kun kuului Särkänniemi. Ja kuvaähky varmistaa sen, että kivaa oli.

Löytönä oli tällä kertaa tulehdukset molemmissa nilkoissa, jotka röntgenlääkäri vielä viikon päästä varmistaa. Puolentoista viikon päästä odottaa paikallishoidot ja sitten pitäisi päättää alkaako tytöllä lääkitys piikkinä vai tablettina. Piikkinä laitettu saattaa aiheuttaa vähemmän pahoinvointia, kun suun kautta otettu, mutta kuinka kamala on lasta piikittää joka viikko.. Mietittävää riittää. Trexan niminen lääkitys on nyt millä aloitetaan.
Viimeseen asti toivon, että röntgenlääkäri ei tulehdusta löytäisikään ja punktiotakaan ei näin ollen tarvittaisi.

Sairaalasta päästyä suuntasimme Särkänniemeen, jossa loppupäivä hurahtikin ihan viimesille aukiolominuuteille saakka.

Kallista lystiä vaikka kuopus ilmaiseksi pääsikin. Mutta sen arvoista kyllä.
Molemmat lapset saivat kokea laitteiden riemua ja jännitystä. Osaan tyttö pääsi yksinkin, mutta pikkumies sai aina äidin tai isin seurakseen.


Isi kävi jokusen hurjemman laitteen, jonka aikana me muut kauhisteltiin menoa maan tasalta. Ei mua ainakaan saa yhtään enää mihinkään vauhtimatoa hurjempaan. Haha.

Koiramäki ja sen eläimet valloitti sydämet. Olin myyty. Unelmien pihapiiri, vanhaa ja kaunista. Huolella tehtyä ja suunniteltua. Jos jonnekin uudestaan niin tuonne. Taidan ehkä vaihtaa töitä ja mennä tuonne. Molemmat lapset kävivät pikku ratsastusreissun ponin selässä. Kuopuksesta ei ottanut oikein selvää, mitä mieltä oli koko touhusta sillä ilmekään ei värähtänyt. Hyvin meni kuitenkin.



Eläimiä oli kanssa mukavasti. Ponien lisäksi oli aaseja,lehmiä,possuja, koiranpentuja, ankkoja, pupuja, marsuja ja lampaita ylisöpöine karitsoineen. Ja ties mitä muuta.


Koiramäen jälkeen ihasteltiin aina yhtä ihania delfiinejä. Esitys tuntuu joka kerta yhtä upealta. Kyllästynyt en ole vielä kertaakaan. Aina yhtä ihana Leevi delfiini on valloittanut oman sydämeni jo vuosia sitten ♡


Kotona oltiin myöhään eikä puuron jälkeen unen tuloa tarvinnut kauaa houkutella. Ei äidin eikä lasten ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)