Joulusiivousta keskellä arkea

Joulusiivous. Kyllä se on aloitettu eilen. Kaappeja, hyllyjä ja laatikoita. Kaikkia siivoillaan. Hitaasti, muutama päivässä edeten. Eihän se Joulupukki kaappeja täällä tutki, mutta mun joulumieli tutkii.. Ei se rentoudu ennenkö kaikki on valmista. Hyvin etenee. Ja leluja tulee varmasti lisää kasapäin, tilaa niillekin siis jo.

Ja oikeasti, tämän vuoden siivous on toistaiseksi edennyt ilman stressiä. Ystävän kanssa vaihdetut siivouskuvat ja aherruksen viesti helpottaa. Hymy huulilla. Kummallakin esikoisen synttäriviikonloppu tulossa ja joulu heti perään. Hei, en ole yksin tässä tilanteessa. En ole yksin siivoushulluuden kanssa. Eihän ne synttärivieraatkaan kaappeja tutki (toivottavasti), mutta rentoudu nyt peläten jonkun vieraan nojaavan juuri tuohon siivoamattomaan, täyteen ängettyyn kaappiin. Se aukeaa ja rojut levinneenä pitkin lattiaa. (Niin eihän meillä rojuja ole, ei mitään turhaa. Kaikki huolella säästettyjä, "ehkä tätä vielä joskus tarvitsen" tavaraa.) Parempi olla miettimättä ja siivota. Ystävät auttaa, kaaoksenkin keskellä ♡ Kiitos A, ilman sun siivousintoo itkisin varmaan krokotiilin kyyneliä roskavuoren keskellä..

Siivouksesta huolimatta ollaan leivottu sämpylää, pipareita ja torttuja. Koko perhe. Pienet 1vuotiaan sormet tapaili sämpylätaikinaa ja taikinan tarttuessa sormiin sitä yritettiin ravistaa irti, tuloksena kiukku lattialla lojuvan taikinamöykyn takia. Joulu tuoksuu jo kotona. Ollaan ulkoiltu, laskettu mäkeä, tyttö jopa hiihtänyt. Hiihti metrejä ekana päivänä enemmän kun koko viime talvena yhteensä. Edistystä.
 

 

Ollaan ehditty piirtää ja lukea satuja. Sylitelty ja vähän ehditty kiukutellakin. Hys, ei sitä tontuille paljasteta.

Rakastan joulua, rakastan perhettä. Ja ne yhdessä. Ei sitä voita mikään, koskaan.

Huomenna jatketaan aamusta viimeiset joululahjat, synttäritarjottavat ja vähän vielä joulua kotiin. Tänä jouluna haluan laittaa neilikoilla koristeltuja appelsiineja koristeeksi pöytään. Neidille pitää ostaa uusi tyyny. Pehmoleluvuori pään alla kertoo ehkä korkeamman tarpeesta. Tällä hetkellä kun käytössä matalista matalin ensityyny. Tähän asti riittänyt hyvin.

Pojan fysioterapeuttia haluamme pienelle muistaa. Mitä sitten löydetäänkään.

Ja vaikka välillä iskee järjetön ahdistuksen tunne tän kaiken keskellä. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mihinkä suuntaan tässä ollaan menossa. Kuinka mä jaksan tän kaiken? Kuinka lapset jaksaa? Tai mies? Tuntuu, että välillä kaikki hajoo käsiin, voimat loppuu. Tekisi mieli ottaa lapset tiukasti syliin ja itkee. Tulevaisuus pelottaa välillä paljon, mutta silti.. Kaikesta huolimatta, arki antaa voimia jolla jaksaa taas koota itsensä.Lapset antaa uskomattoman paljon voimaa ja ilon aiheita, että yhtä nopeasti ne surun valtaamat tunteet katoaa ja haluaa vain nauttia ja nauraa. En kaikesta huolimatta vaihtaisi tätä mihinkään, tätä perhettä saati näitä lapsia. Parhaita juuri tällaisina, kaikkine kiukkuineenkin. Vaikka välillä teksisi mieli lähettää ne menolipulla ties minne, tiedän että seuraavalla lähdöllä menisin jo itse ne hakemaan takaisin kotiin. Luopuisi en, ikinä koskaan, milloinkaan.

Uskallan jo haaveilla vielä siitä yhdestä, pienistä sormista ja varpaista. Pienestä tuhisevasta, vauvantuoksuisesta kääröstä. Ei vielä, mutta aikanaan <3

 

   Nauttikaahan joulun odotuksesta. (Ja siivouksesta)! 

ja näistä hetkistä Juha Tapioo, siirryn kuuntelemaan huomenna ihan livenä <3