tiistai 8. lokakuuta 2013

Iloa ja surua ♥

Vesisateisen päivän vietimme visusti neljän seinän sisällä. Ei sade meitä usein sisään sulje, mutta tänään saatiin seuraa aamuksi niin ei haitannut yhtään :)
Kahvia, jätskiä ja omenakaurapaistosta, suklaata unohtamatta (vielä kun sitä on). Kiitos E ja J seurasta ♥


Päivälepo teki kaikille hyvää ja isikin tuli tänään kotiin normaalia aikaisemmin. Siitä otinkin hetken omaa aikaa ja lähdin kirjastoon. Lähdin etsimään ruokaohjeita viljattomaan ruokavalioon.. Tytöllä alkaa huomenna viljaton ruokavalio marraskuun loppuun saakka. Muutaman kirjan löysinkin ja toivottavasti niistä saisi kivoja ja monipuolisia (ja hyviäkin pitäisi vielä olla) ruokia tytölle.
Mukaan tarttui myös jokunen lasten luontokirja.. Ihan mukava oli vaihteeksi käydä tuollakin ihan yksin. Sai rauhassa etsiä miettimättä minkä hyllyn väliin tuo viikari nyt mahtoi karata. 


Pikkumies ilostutti tänään pitkään odotellulla ja harjoitellulla taidolla.. Nostaa yläkroppaansa suorille käsille tosi korkealla. Ja niin ahkerasta sitä onkin treenattu. Ja kun huomasi että tämän avullahan pääsee peruuttamaan vaikka minne, niin johan innostui. Tosin välillä tuo peruuttava pötkö piti siirtää pois tuolin alta, lipaston alta, pöydän alta ja ties mistä. Useita metrejä tuo onnistuikin peruuttamaan kunhan vaan oli esteetön kulku. Mahtavaa! 


Eläinlääkärin kanssa juteltiin tänään kisuressun tulevaisuudesta. Parantumaan päin tuo ei ole ollenkaan jatkuvasta kortisonikuurista ja allergiaruuasta huolimatta. Kutiaa koko ajan ja olo on aika vaikea. Koko ajan kissa joutuu nuolemaan ja rapsuttamaan. Pään alue on kohta karvaton kokonaan ja jo kerran parantuneet alueet raapii pian uudestaan rikki. Mietitään huomiseen, mutta jopa eläinlääkäri sitä mieltä et kissalle parasta voisi ikiuni olla. Surettaa ja itkettää. Mutta ei paljon enempää voi enkä halua toisen kärsivän :(


Nyt kuitenkin nautitaan tästä illasta kera kynttilöiden ja salkkareiden. Lapset nukkuu jo ♥ aamulla jatketaan taas jumpan parissa.

Aurinkoa huomiseen päivään kaikille ♥

2 kommenttia:

Pieni merkki käynnistäsi :)