Asiaa ja asian vierestä, eli ei mistään.

Viime viikko menikin lasten toipuessa flunssasta. Kuumetta ei ollut ja yllättävän vähällä päästiin *koputan puuta ettei iske uudestaan* 

Sadepäiviäkin viikkoon mahtui ja ne päivät kului aika paljon sisällä maalaillen ja palapelejä tehden. Tytöltä onnistuu nyt 48 palan palapelin tekeminen kun vaan jaksaa keskittyä.
Poikakin tykkäsi maalailla, tosin neidin maalatessa vesiväreillä, poika sai maalikseen kuningatarsoseen. Pari kurpitsa-askarteluakin tytön kanssa tehtiin.

 

Pieni mato meillä mönkii pitkin lattioita, ja kummasti nuo sähköjohdot jaksaa kiinnostaa. Hauskan ja jopa kehittävän leikin poika on keksinyt. Mittarimato ottaa lelun käteen ja heittää sitä vähän kauemmas ja mönkii perään. Tuleepahan liikuttua ja treenattua samalla itse itseään.

Eroahdistus on löytänyt tiensä meiän arkeen. Samasta huoneesta ei tarvitse kun harkita käväsevänsä jossain, niin alkaa lohduton itku. Ja ilmeisesti pelkkä äidin poistuminen vessaan ilman poikaa on anteeksi antamaton teko, ja krokotiilin kyyneleitä vuodatetaan vielä maailman ennätysajassa hoidetun wc käynnin jälkeenkin muutama hetki.

No, en mä valita. Nää on näitä parhaita hetkiä, joista nautin varmasti normaalia enemmän :) en pojan itkusta, vaan siitä että normaalia kehitykseen kuuluvaa eroahdistusta. 

Omalla työmaalla kävin neidin kanssa tänään ja alkaa nyt näyttää siltä että kesäkuussa jo palaan töihin. Vielä en täysin varmaksi päätöstä päätä, viimeistään vuoden päästä tammikuussa kuitenkin. Onneks nyt ainakin kevät vielä aikaa miettiä. Puolensa molemmissa, mutta en tiedä. En haluaisi lapsia vielä päiväkotiinkaan laittaa, mutta taloudellisesti työt voisi hiukan helpottaa tätä joka sentin laskemista.. Ääh, missä se mun kauan kadoksissa ollut lottovoittokin piileksii. Ei me olla vielä tavattu, mutta mä kaipaan sitä silti..

Huomenna on pojan neuvola. Viime aikaisen syömisen huomattavan parannuksen myötä uskallan toivoa sen neuvolan liian tarkan painokäyrän sinkoavan ylöspäin ja vaa'an lukeman näyttävän vähintääkin hymyn aikaan saavia lukemia. Rehellisesti, en tiedä enkä edes uskalla ajatella mitä enempää voin syömisen ja painon eteen tehdä, jos kaikesta huolimatta painon nousu jatkaa hidasta nousuaan. Huominen sen näyttää, jännitän siihen saakka. 

Isäntä on iltavuorossa ja lapset nukkuu. Kellokin on taas liikaa sallitun, joten ehkä mä en edes yritä keksiä enempää tarinaa vaan kömmin omaan sänkyyn. Tulee se aamukin nopeampaa :)

Yhdessä pikkukakkosta. Prinsessa ja hoviväki?