Mitä meille kuuluu?

No nii. Suurempi stressi ja ahdistus tytön reumadiagnoosin jälkeen alkaa olla takana ja ajatukseen pikkuhiljaa tottuu ja oppii hyväksymään pikkuhiljaa tulevan.

Eilen on neidille tehty ensimmäiset paikallishoidot lonkkiin. Taas illasta asti syömättä ja aamulla suuntasimme kohti sairaalaa. Kanyyli käteen ja kohta unimaidon avulla unimaille. Taas oli niin reipas tyttö, ettei voi kun ihmetellä tuota reippautta. Ei tästä nyt niin kauaa ole, kun pelkkä maininta lääkäristä sai kauhun tytön silmiin ja mieleen. Ylpeä vain voi olla ♡

Heräämöstä hain tytön reilun puolentunnin jälkeen ja sitten saikin taas syödä. Jätskirannekkeella jätskiä ja sen lisäks leipää. Sitten pitikin vaan kestää lepäilyä seuraavaan aamuun saakka. Sairaalassa käytiin lääkitystä läpi, ensin täytyy hakea neidille vesirokkorkoitus parin viikon päästä ja siitä odottaa kolmisen viikkoa ennen lääkityksen alkua.
Tanssit on tauolla samoin hyppimistä ja pomppimista tulee rajoittaa.

Kontrollikäynnille mennään 6-8viikon kuluttua. Tarkistellaan olisiko pelkkä kortisoni poistanut tulehduksen.
Silmälääkärin säännölliset seurannat alkaa myös, mahdollisen iriitin kannalta. Aluksi 4kk:n välein ja jos ei iriittiä näy näillä kerroilla, sitten riittää puolenvuoden välein käynnit.

Lääkkeenä meillä alkaa Trexan-niminen lääke, joka on tyypillinen aloituslääke lastenreumaan. Paljon olin lukenut (mikä ei ehkä kovin järkevää ollut) lääkkeestä etukäteen, sen vaikutuksesta vastustuskykyyn ja vointiin yleensä. Kovin yksilöllistähän tuo on miten kukakin reagoi, mutta niin stressaantunut ja peloissani olin. Eilen kuitenkin sain kunnon infon lääkkeestä ja aikaa kysyä kaiken mikä mielessä oli ja suurin stressi helpotti. Ei se nyt niin kamala lääke ole, vaikka syöpälääkkeenä myös käytetään, tosin huomattavan suurempina annoksina.

Kotiin lähdettiin sit reippain ja suhteellisen hyvillä mielin. Neitiä piti autossakin pitää mahdollisimman makaavassa asennossa joten istuin etupenkkiin ja etupenkki niin kallelleen kun istuimen kallistus antoi myötä. Neiti nukahti tyytyväisenä (ja väsyneenä) melko pian ja äiti koitti selviytyä erittäin ahtaasta matkassa takapenkillä.

Kotiin tultua isi lähti töihin ja me jäätiin kotiin lepäilemään. Minä passasin neitiä ja kannoin herkkuja sohvan täydeltä. Mummikin tuli onneksi meidän seuraan koko illaksi, niin saatiin aika hyvin kulumaan. Nopeasti neiti nukahti illalla, vaikka selällään nukkumista ei voi sietää ja pienet väännöt siitä illalla käytiin.

Tänään ollut astetta levottomampi päivä. Tokihan tyttö liikkua sai jo vähän, mutta lepoa silti piti myös olla. Ilta meni jo kaaokseksi. Ruoka ei maistunut ja itketti kovasti. Välillä särki jalkoja, kohta taas ei. Lääkettä ei kuitenkaan huolinut. Nukahtivat kumpikin ennen seitsemää. Vähän kyllä jännään miten yö menee, jos kipuja kovin ne kyllä ne yöllä tulee ihan totuuden mukaan.

Isomummu kävi meitä tunnin verran viihdyttämässä, kun isi iltavuoroilee tämän viikon.

Ja niin, me muutetaan! Ensi viikolla saadaan avaimet. Isompi asunto ja rivitalo. Pakkaamaan pitäisi siis jo ryhtyä, mutta aikaseks ei ole saanut. Josko viikonloppuna sitten. 

Tähän iltaan vielä vähän siivoilua, pyykkiä ja Salkkarit, sitten saa nukkumatti tulla.

Mukavaa torstai-iltaa!